Karjalan Liiton kesäjuhlat pidettiin Haminassa. En ottanut niihin osaa, vaikka vanha sotaväenaikainen palvelus- ja koulutuspaikkani herättikin mielenkiintoa ja toi hauskojakin muistoja mieleeni. Ohjelmasta ei löytynyt niin mielenkiintoista kohtaa, joka olisi saattanut minut matkaan. Jaakkima-lehden juhlaseminaari herätti kyllä hieman innostusta, mutta lähtö jäi tekemättä. Lehden seminaarin mielenkiintoiset esitelmät luin sittemmin lehden juhlanumerosta.

Juhlien tärkein tapahtuma oli mielestäni tohtori Jukka Seppisen Karjalan palautusta koskevan kirjan julkistaminen. Oli hyvä, että Liiton johto salli julkistamisen tapahtuvan juhlien yhteydessä. Muuten juhlat olisivat saaneet vähän median huomiota.

Rautulaisten pitäjäjuhlat pidettiin Pieksämäellä. Kaunis kesäsää suosi monisatapäistä osanottajajoukkoa. Pääjuhlassa Markku Paksu johdatteli ohjelmaa karjalaisella huumorilla ja salin runsaslukuinen yleisö nautti monipuolisesta ohjelmasta. Rautun aseman historiaa kuvasi mielenkiintoinen valokuvanäyttely, rautulaiset ovat syystäkin ylpeitä komeasta rautatieasemastaan. Paikalla olleena oli mukava nähdä, että nuoriakin oli mukana jatkamassa pitäjäjuhlien traditiota.

Alpo Rusi on vaatinut jonkinlaisen suomalaisen totuuskomitean selvitystä suomettumisen ajan kulusta ja siihen johtaneista syistä ja niiden seurauksista. Aihe on ymmärrettävästi arka ja vaikea. Ajatus on kuitenkin kannatettava. Sitä puoltaa äskettäin lehdistössä olleet kuvaukset maamme ulkopoliittisen johdon menettelystä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen käydyissä neuvotteluissa, jotka koskivat myös maittemme välisiä raja-asioita.

Kahden miljoonan suomalaisen toiveet ja odotukset Karjala kysymyksen hoitamisesta mitätöitiin suomalaisten neuvottelijoiden  toimesta ja aloitteesta. Ei ole ihme, että venäläiset pitävät suomalaisia tsuhnina, velttoina ja saamattomina, jotka eivät osaa pitää huolta omista eduistaan. Kipeistäkin keskinäisistä asioista pitää voida keskustella naapureiden kesken, vai sääteleekö maittemme välisten suhteiden käsittelyä jotkut meille kansalaisille tuntemattomat sopimukset, periaatteet tai peräti uhkaukset?

Olen juuri lopettanut Risto Rytin päiväkirjojen lukemisen vuosilta 1940-44. Minulla on hänestä hämärä omakohtainen muistikuva, muistikuva kalpeasta kärsineen näköisestä miehestä. Asuin muutaman kuukauden evakkomatkalla samassa Kaivopuiston talossa, jossa Rytin perheen koti oli.

Kirja on mielenkiintoista, mutta myös rankkaa luettavaa. Lukiessa tuntee sen hirvittävän paineen ja vastuun, jonka maan päämies on joutunut kantaman isänmaamme kohtalonvuosina. Ja minkä hän sai siitä palkakseen: varhaiseen kuolemaan johtaneen terveyden menetyksen ja sotasyyllisyystuomion, vaikka hän uhraamalla itsensä pelasti maamme itsenäisyyden. Suomen kansa on äskettäisellä merkkihenkilöiden äänestyksellä osannut antaa oikean arvon hänen työlleen. Milloin poliitikot hoitavat sotasyyllisyyden häpeätahran poistamisen presidentti Rytin ja muiden sotasyyllisten päältä?

Kirjoitan tätä silmät kirvelevinä. Tämä ei johdu sairaudesta, eikä pahasta mielestä. Syynä on syntymämaakunnan Karjalan metsäpalojen ja kotikaupunki Viipurin kaatopaikkapalojen savut. Tämä on lohdutonta koettavaa.